Juhana Jyrkiäinen jatkaa leijonapaidassa

Akaa Futsalin sekä maajoukkueen runkopelaajiin kuuluva Juhana Jyrkiäinen allekirjoitti seuran kanssa uuden kahden vuoden jatkosopimuksen.

Tällä kaudella komeat tehot 15+12=27 vain 16 ottelussa tehtaillut Jyrkiäinen siirtyi Akaa Futsaliin kaksi vuotta sitten. Sen jälkeen mies on ollut iso osa joukkuetta, ja on sitä myös jatkossa. Näin vakuuttaa seuran johtomies Tero Kivistö.

- Halusimme ehdottomasti kiinnittää Juten myös tuleviksi vuosiksi. Hän on kokenut pelaaja, jolla on kuitenkin vielä parhaat vuodet futsalin pelaajana edessä. Jute on tottakai iso osa joukkueen tulevaisuutta ja on suuri kunnia myös meille seurana, että hän katsoi meidät parhaaksi vaihtoehdoksi kehittyä pelajaana edelleen kohti Euroopan kärkeä, Kivistö maalailee.

Myös pelaaja itse allekirjoitti uuden sopimuksen hyvillä mielin.

- Seura on hoitanut kaiken erittäin ammattimaisesti, joukkue menee urheilullisesti koko ajan eteenpäin ja huolto on varmasti Suomen parasta. Oma pukukoppi alkaa tuntua kodilta, joten mielellään sitä edustaaa Akaata jatkossakin.

Jyrkiäinen pelaa henkilökohtaisesti kenties parasta kauttaan, mutta tietää, että parannettavaakin löytyy.

- Sanoisin, että oma tekeminen on ollut omaa vahvaa perustasoa. Omat ketjukaverit ovat vaihtuneet melko usein, mutta joka pelissä olemme pystyneet luomaan suuren määrän maalipaikkoja, joiden hyödyntämisessä on sen sijaan ollut toivomisen varaa eikä vähiten itselläni. Kevättä kohti mentäessä verkon on heiluttava tiheämmin.

Joukkueena kausi on sujunut erinomaisesti ainakin tulosten perusteella. Tosin, syksyllä se sujui vieläkin paremmin. Kevättä kohden pelit vaikeutuvat.

- Syyskierros oli todella vahvaa tekemistä ainakin tuloksellisesti. Saatoimme kuitenkin joissain voittopeleissä olla hieman onnekkaitakin, joten ehkäpä kevätkierroksen kolme tappiota toimivat meille hyvänä herätyksenä. Olemme vahvistuneet viime kaudesta, mutta monissa asioissa on vielä parannettavaa. Puolustuspeliin on löydyttävä enemän nöyryyttä, ja erikoistilanteissa meidän on oltava huolellisempia. Näihin on onneksi pureuduttu treeneissä, joten uskon parempaa olevan tulossa.

Maajoukkueen mukana Jyrkiäistä odottavat huhtikuussa MM-karsinnan playoff-ottelut Serbiaa vastaan.

- Maajoukkueen kausi on ollut suorastaan satumainen. Uskon vahvasti, että pystymme tekemään historiaa ja nappaamaan MM-kisapaikan Serbian nenän edestä. Maajoukkuetapahtumat antavat paljon lisää oppia ja buustia omaan pelaamiseen. Toisaalta ne tekevät ottelukalenterista melkoisen tiiviin. Fyysisen ja henkisen kuorman kanssa pitää olla tarkkana, jotta pystyy antamaan peleissä parastaan.

Akaa Futsalin seuraava kotiottelu pelataan perjantaina 21.02., jolloin Monarille saapuu vastustajaksi PP-70 Tampereelta.


Jyrkiäinen jatkaa leijonapaidassa