Treenipelit käyntiin - Helsingin IFK vierailee Monarilla

Akaa Futsalin pitkä 190 päivän tauko kotipeleistä päättyy lauantaina, kun joukkue saa helsinkiläisiä vieraita. Ottelu käynnistyy klo 15:00.

Koronan takia ennen aikojaan päättynyt viime kausi on enää kaukainen muisto, kun peli vihelletään käyntiin lauantaina. Silloin lähdetään kirjoittamaan uutta tarinaa, uudella joukkueella. Akaa Futsalin päävalmentaja Jovan Stankovic on asiasta innoissaan.

- Pitkä tauko ja uudistunut joukkue on antanut treenaamiseen aivan uutta energiaa, ja mielestäni olemme tehneet todella hyvää työtä harjoituksissa. Olemme keskittyneet fysiikkatreenaamiseen ja siihen keskitymme tämänkin viikon - vielä perjantaina mennään lujaa. Pelitaktisiin asioihin ei ole vielä kovin paljon ehditty keskittymään, mutta kyllähän pelit ovat kuitenkin tämän lajin suola, joten todella mahtavaa päästä pelaamaan taas ja vielä kotijoukkueen eteen, Stankovic tunnelmoi.

Akaa Futsalin joukkue on uudistunut melkoisesti kesän aikana. Uusista pelaajista Stankovic löytää nopeasti paljon hyvää.

- Olemme tällä kaudella liikkeellä hiukan pienemmällä kokoonpanolla, ja jo se tekee joukkueesta hiukan tiiviimmän. Jukka Saari tuo tärkeää leveyttä maalivahtirintamalle, ja Kim Lingman puolestaan taistelijan asennetta puolustuspeliin. Markus Rautiaisen 1vs1 -taidot tulevat tutuiksi akaalaisille kauden aikana. Amel Rastoder puolestaan on todella fyysinen pelaaja, joka uskaltaa yrittää ja pelata, ja hän kehittyy varmasti paljon kauden aikana. Kaikenkaikkiaan uudet pelaajat sopivat erinomaisen hyvin joukkueeseen, ja pukukopin fiilis on ollut poikkeuksellisen hyvä ja positiivinen tänä kesänä.

Lauantain pelissä vastaan asettuu siis Helsingin IFK. Perinteinen seura sai Futsal-Liigan sarjapaikan tulevalle kaudelle helsinkiläiseltä Zenithiltä, joka nousi pitkän Ykkösen taipaleen jälkeen liigaan viime keväänä. Vastustajan skouttaukseen ei tässä vaiheessa kautta kuitenkaan käytetä sen enempää aikaa.

- Varmasti vastaan tulee innokas, hyvin liikkuva joukkue. Meidän tehtävämme on keskittyä omaan tekemiseen - nyt päästään ensimmäistä kertaa keräämään uudella joukkueella yhteisiä pelikokemuksia. Kun joukkue on muuttunut näin paljon, uskon, että pelimme tulee kehittymään ja parantumaan merkittävästi kauden aikana. Annamme kaikkemme jokaisessa pelissä, ja uskon että viimeistään joulun jälkeen olemme todella hankala vastustaja kenelle tahansa.

Mutta voiko ykkössijaan päättyneestä viime kaudesta enää parantaa?

- Viime kausi ei ollut meiltä niin hyvä, kuin mitä sarjataulukko kertoo. Tuloksellisesti se toki oli onnistunut. Kun saavuin Akaaseen, asetin tavoitteekseni selvitä Mestarien Liigaan täällä. Nyt tämä tavoite on täynnä, ja toivottavasti korona sallisi niidenkin pelien käynnistyvän syksyllä. Olemme seurassa puhuneet paljon viime kaudesta ja mitä parannettavaa meille jäi kentällä ja pukukopissa. Tiedämme itse mitä meidän pitää tehdä ja olemme oikealla polulla, Stankovic päättää hiukan mystisesti.

Katsojan ABC:

- Mikäli olet kipeä, tunnet itsesi kipeäksi tai lähipiirissäsi on jollakin flunssan oireita, älä tule hallille
- Mikäli kuulut riskiryhmään, pyydämme sinua noudattamaan valtioneuvoston toimintaohjeita
- Pidä sama katsomopaikka koko pelin ajan
- Huolehdi turvaväleistä niin kioskin jonossa kuin katsomossakin
- Vältä käteisen rahan käyttöä
- Pelissä on tarjolla kertakäyttömaskeja sekä käsidesiä - käytä niitä!